CD

x

Levy saatavana sähköisessä muodossa myös täältä: iTunes Lala

Mä nuori oon!

En vielä ikämies mä oo
on edessäin leveä tie.
Mä vielä melko nuori oon
ja kiusauksesta toiseen käy tie.
Mä oon ohitse ampunut monta kertaa
mutta palannut oon
kun vielä on voinut - mä nuori oon!

Mä nousen vielä ylöspäin
ja vauhti eteenpäin on valtava.
Tunteeni näet silmistäin,
on valehtelu vielä vaikeaa.
Joka koloon täytyy kurkistaa
ja koettaa yltää aurinkoon,
kun vielä on voimaa - mä nuori oon!

En käskystä mä mitään tee,
et päätäni sä kääntää voi.
Jos tahdon, vaikka kuuhun meen
ja sielläkin vain rock'n roll soi.
Mä oon syntynyt laulamaan
ja suonissani villisti soi,
ja niin aina olkoon - mä nuori oon!

Luonas oon

Luonas oon (Säv. San. M. Aalto)

Luonas oon vaikket sä huomaakaan.
Luonas oon ollut näin ainiaan.
En kertonut koskaan, enkä kerro milloinkaan,
Kuinka paljon oot ja kuinka sua rakastan.

Muistan, kun me tavattiin aikanaan.
Silloinkin sain sua jo lohduttaa.
Oon lähellä aina, mikään ei voi lopettaa
tätä tunnetta, se tulee aina uudestaan.

Ja kun sä menit naimisiin, minä istuin lehterillä.
Ja kun sä sait lapsia, minä katsoin kauempaa.
Ja aina, kun me kohdataan juutun silmiis kysyviin.
Miksi kävi niin, miksi liikaa hätäiltiin...
miksi toinen valittiin?

Oon lähellä aina, mikään ei voi lopettaa
tätä tunnetta, se tulee aina uudestaan.

Ja kun sä menit naimisiin, minä istuin lehterillä.
Ja kun sä sait lapsia, minä katsoin kauempaa.
Ja aina, kun me kohdataan juutun silmiis kysyviin.
Miksi kävi niin, miksi liikaa hätäiltiin...
miksi toinen valittiin?

Luonas oon vaikket sä huomaakaan.
Luonas oon ollut näin ainiaan.
En kertonut koskaan, enkä kerro milloinkaan,
Kuinka paljon oot ja kuinka sua rakastan...
Kuinka paljon oot ja kuinka sua rakastan... mmm…
Sä kaunis oot, ja aina sua rakastan.

Kitara

Kitara (säv. san. M. Aalto)

Taas alkaa pirut kaivaa ulos koloistaan,
kädet etsii kitaraa ja jalat lattiaa.
Sä kysyt missä mennään, en pysty vastaamaan,
skitta luokseen houkuttaa kun taivas aukeaa
ja nousen lentoon – vain ajatus ja poissa oon!

On turha koettaa estää järistystä maan,
huulet koskee kitaraan ja jalat lattiaan.
Sä kuiskaat hiljaa: kulta, voitko hiljentää?
mutta täällä mennään jo, en pysty vastaamaan
kun nousen lentoon – vain ajatus ja poissa oon!

On turha koettaa estää järistystä maan,
huulet koskee kitaraan ja jalat lattiaan.
Sä kuiskaat hiljaa: kulta, voitko hiljentää,
mutta täällä mennään jo, ei pysty vastaamaan
kun nousen lentoon – vain ajatus ja poissa oon!

Taas alkaa pirut kaivaa ulos koloistaan,
kädet etsii kitaraa ja jalat lattiaa.
Sä kysyt taasko mennään, mä vastaan mennään vaan,
skitta luokseen houkuttaa ja taivas aukeaa
kun nousen lentoon – vain ajatus ja poissa oon!

Kauan sitten

Siihen aikaan tuli toimittua valokuvaajana ja saimme toimeksiannon Limingan päiväkotilasten kuvaamiseksi. Kuvaaminen tehtiin kolmessa erässä, kolmena eri päivänä. Kun ensimmäisenä päivänä lähdin ajelemaan kohti Liminkaa päätin ajella Pasko-ojan kautta, koska mitään kiirettä ei ollut ja se on mukavan rauhallinen merenrantareitti.

Heti matkan alettua mielessäni alkoi pyöriä uusi laulu ja kirjoitin sen ensimmäisen säkeistön siinä ajellessani tupakki-askin kanteen. Seuraavana päivänä lähdin Liminkaan uudelleen, ja silloin taas muistin kesken jääneen biisin. Kirjoitin siinä matkan aikana sitten toisen säkeistön.

Kolmas säkeistökin syntyi aika pian, samoin B-osa. Tuo B-osa olikin omasta mielestäni hieno niin tekstin kuin sävellyksenkin puolesta, mutta sitä ei tuntunut ymmärtävän kukaan muu kuin minä. Niinpä taivuin ja muutin sen nykyisenlaiseksi, ja tästä ratkaisusta onkin kaikki entistä versiota vastustaneet tykänneet. Olkoon sitten niin. Alkuperäinen versio säilyköön mielessäni vain itseäni varten.

Kauan sitten (säv. san. M. Aalto)

Kesällä lämpimällä sinun hameesi heiluu.
Hymyilet hauskasti ja sinun lanteesi keinuu.
Kauan sitten se oli...
Kauan sitten.

Tuoksusi vierelläni kuvittelua vain on.
Kosketan hiuksiasi - valokuva se vain on.
Kauan sitten se oli...
Kauan sitten.

Kauan sitten
on siitä kun me mentiin
rantaan hiljaa ja yöstä nautittiin.
Ja kun mä vannoin: koskaan en jättäisi sinua kyyneliin.
oo, oo...

Satoja kertoja sun luotas katosin jonnekin.
Sä teit sen vain yhden kerran, enkä sua nähnyt sen koommin oo.
Kauan sitten se oli...
Kauan sitten.

Alla Afrikan taivaan

Tekemättömiä lauluja tuntuu leijailevan ilmassa koko ajan, pitäisi vain saada napattua ne. Se on vähän kuin onkimista. Sattuman heittämä lausekin voi toimia syöttinä uudelle rakkauslaululle.

Tämä laulu syntyi varmaankin pelkästä kaipuun tunteesta, koska muistan, että jotenkin vain oli kova tarve kirjoittaa laulu, vaikka minkäänlaista ideaa ei ollut. Teimme tuohon aikaan Heikkalan Timon kanssa pitkää työpäivää ja päivät kuluivat myymälän ja studion puolella, illat kuvanvalmistuksen ja kehystyksen ääressä. Kehystyspöydän pinta oli savanninruskeaa kokolattiamattoa.

Alla Afrikan taivaan (säv. san. M. Aalto)

Räpäytän silmää, sekunti kuluu.
Käännän päätä ja hetki on mennyt.
Huomaamatta niin aika kanssasi kuluu
että lähdön hetki aina yllättää.

Kaukana jossain alla Afrikan taivaan
runoja rustaan, kirjeitäs kerään.
Sua kaipaan niin, ajan seisovan pelkään,
eron haavaa viini voitelee.

Ja silloin aina uudestaan mä vannon, että luokses jään
ja päästän tämän ikävästä uupuneen pään lepäämään.
Nyt auta vielä viini, tuskaa helpota,
unohduksen yö päälle langeta.

Kaukana jossain alla Afrikan taivaan
runoja rustaan, kirjeitäs kerään.
Sua kaipaan niin, ajan seisovan pelkään.
Eron haavaa viini voitelee.

Ja silloin aina uudestaan mä vannon, että luokses jään
ja päästän tämän ikävästä uupuneen pään lepäämään.
Nyt auta vielä viini, tuskaa helpota,
unohduksen yö päälle langeta.

Räpäytän silmää, käännän päätä,
minuutti on tunnin pituinen.
Sua kaipaan niin, ajan seisovan pelkään;
lennä, lennä kone kotiinpäin!
Sua rakastan niin, ajan seisovan pelkään;
lennä kone kotiinpäin.

Itketä mua tämä ilta

Oltiin Pitkäsen Juhan kanssa päätetty tehdä muutama laulu yhdessä niin, että hän kirjoittaa tekstin ja minä sävellän. Niin tehtiinkin sitten muutamia lauluja, ja sitten jossain vaiheessa Juha toi tämän tekstin. Pyörittelin sitä aikani, mutta en oikein saanut ideasta kiinni. Niin teksti jäi sitten työpöydälle lojumaan, eikä sen sävellys valmistunut.

Muutama kuukausi myöhemmin työhuonetta siivotessani tuo teksti pomppasi käteen jostakin paperipinon alta. Muistan ajatelleeni, että tuokin se oli vielä tekemättä. Olin aiemmin yrittänyt säveltää sitä kitaran kanssa, mutta nyt istuinkin pianon ääreen ja laulu syntyi ilman suurempia ponnistuksia. Olin vähän hämmästynyt, että se siinä se sitten oli. Valmiina, ja ihan erilaisena kuin ne aikaisemmat yritykseni. Kävi vähän samoin, kuin Riimintekijän laulun kohdalla. Lopuksi kokeiltiin laulua myös duettona Tainan kanssa ja se tuntui mukavalta.

Soinnutuksessa ei ollut alunperin yhtään E-duuria, mutta nyt on. Timo nimittäin tuumasi, että "eihän tämä minun soittamiseeni vaikuta, mutta joku voisi soittaa tuossa kertosäkeen lopussa E-mollin sijaan E-duurinkin". No niinpä voisikin.

Itketä mua tämä ilta (säv. M. Aalto, san. J. Pitkänen)

Itketä mua tämä ilta,
niin me ehkä kyyneliltä
säästytään myöhempään.
Antaa tuikun loppuun palaa,
viini palan kurkkuun valaa,
tilataan lisää vaan.

Meidän silmissä on roskaa,
eikä sitä pois saa koskaan,
kyyneliin hukuttiin.
Vaikka savuinen on baari,
kyynelissä sateenkaari välkehtii.

Rutistetaan vielä kerran
pienen ikuisuuden verran,
hetki tää lennetään.
Kuiskaa vielä minun nimi,
jääköön tähän tyhjä rivi,
sanoja ei tarvita.

Sinun kynnet repii selkää
ja sä tiedät kuinka pelkään
ettei jää jälkeekään.
Itketä mua tämä ilta
niin me ehkä kyyneliltä säästytään
myöhempään.

Aamu

Elettiin keskikesää 1986. Asuimme silloin Tainan kanssa Yliopistokatu 47:n seitsemännessä kerroksessa, kulmahuoneistossa, jonka parveke on Yliopistokadulle päin. Aamuyöllä taksista tultuani tein sellaisen poikkeuksen, että suihkuun menemisen sijaan otinkin jääkaapista kylmän oluen ja menin parvekkeelle ihailemaan kaunista keskikesän aamua. Päivä valkeni nopeasti ja siitä varmaan syntyi ajatus siitä, kuinka varkain aamu voi noustakaan: "Aamu, se tulee huomaamatta niin, ja aina liian aikaisin..." Hetki oli todellakin menossa pian ohitse, vaikka olisin vielä halunnut ihailla sitä siinä kaikessa hiljaisuudessa. Samanlainen ohikiitävä hetki voi olla myös tapaaminen sellaisen rakkaan kanssa, jota ei voi pitää lähellä enää aamun valjettua.

Noissa tunnelmissa kirjoittelin siinä parvekkeella riimejä paperille merkaten samalla sointumerkkejä tekstin päälle. B-osan teksti on hakenut uomiaan tässä vuosien varrella.

Aamu (säv. san. M. Aalto)

Aamu, se tulee huomaamatta niin
ja aina liian aikaisin,
kun vielä hetkeksi tahtoisin silmäni ummistaa.

Rakkaus, se tulee huomaamatta niin
ja aina liian aikaisin,
kun vielä hetkeksi tahtoisin silmäni ummistaa.

Kielletty rakkaus, taaskin luonasi oon!
Tähän tahtoisin jäädä ja nukahtaa sun kainaloos.

Aamu tuo aina päivän mukanaan
ja rakkautemme murentaa,
kun vielä hetkeksi tahtoisin silmäni ummistaa.

Kielletty rakkaus, kerro mitä se on!
Ja sinä kerrot ja naurat, kuin katsoisit aurinkoon.

Aamu, se tulee huomaamatta niin
ja aina liian aikaisin,
kun vielä hetkeksi tahtoisin silmäni ummistaa.

Terve vaan

Terve vaan syntyi vuodenvaihteessa 1985-86. Isä kertoi tekevänsä TV-dokumenttia erityisen kylmästä talvesta, jossa jatkuva kova pakkanen vähitellen lamauttaa ihmisen rakentamaa infrastruktuuria. Hän sanoi kuvaavansa dokumentissa miten ihmisten rakentamat koneet vähitellen hyytyvät kovassa pakkasessa, ja pyysi minua tekemään laulun siitä miten sama tapahtuu ihmissuhteissa.

Pähkäilin aihetta mielessäni ja eräänä iltapäivänä kaupungilla liikkuessani piipahdin oluelle Botnia Pubiin. Siellä ei ollut siihen aikaan päivästä juuri ketään, joten siinä ikkunapöydässä katselin Pakkahuoneenkadulla kulkevia ihmisiä ja aloin riimittelemään laulua. Sen karkea versio valmistuikin muistaakseni viimeistä säkeistöä lukuun ottamatta sinä iltapäivänä siinä Botnia Pubin pöydässä. Biisin nimi oli alunperin "Kylmä sydän", ja sitä nimeä tuli käytettyä vielä pitkään myöhemminkin, mutta levylle se päätyi nimellä "Terve vaan".

Telkkariversion biisi äänitettiin neljän miehen bändillä Oulun Yleisradion studiolla. Itselläni ei silloin ollut omaa orkesteria, joten pyysin pianoon Heikkisen Laren ja bassoon Tero Siitosen. Rummuissa oli velipoikani Simo. Lare soitteli lisäksi flyygelillä erilaisia teemoja aiheesta.

Tätäkin laulua tuli lauleltua silloin tällöin tuttujen veneilijöiden parissa. Niissä yhteyksissä se sai lisänimen "se parempi laulu", kun laulun oikea nimi ei sattunut heti kielen päälle.

Alkuperäinen biisi on sävelletty pianolla, ja varmaan siitä johtuen pianosta tuli myöskin biisin pääsäestyssoitin esimerkiksi Viisi Vierasta Miestä -yhtyeen kanssa. Suolaparta-levyn demoversiossa pääosassa olivat kuitenkin kitarat, mutta varsinaiseen levyversioon tuottaja teki oman ratkaisunsa tuoden mukaan jouset ja jättäen komppikitarat ja pianot pois. Minusta se oli loistava oivallus.

Kuvassa Timo soittaa Kylmän sydämen sooloa Gibson SG:llään Carvin-vahvistimeen.

Kylmä sydän

Terve vaan, mun mieltä palelee.
Rakkautemme viini ei nyt enää päähän mee.
Terve vaan, sain routaa sydämeen,
maljoissamme enää pelkät jäät vain kilisee.
Vaan niinhän käy aina,
on lämmin hetki vain hetken laina,
että jaksaisit päivään seuraavaan.

Terve vaan, päivät seuraa toisiaan -
vuodet vierii, eikä sitä huomaa kumpikaan.
Terve vaan, kuinka hiljaa saapukaan
yksinäisyys kylmin kourin köyhää halaamaan.
Vaan niinhän käy aina,
on lämmin hetki vain hetken laina,
jota lopuksi valhein suojellaan.

Voiko mikään olla kylmempää, kuin yksin jääminen maailmaan
kun aika viimein valheet paljastaa?
Siinä menee usko ihmiseen, yksin katselemme tyhjään huomiseen,
ja totuus - se on jälki kyyneleen.

Terve vaan, kuinka jaksat uudestaan?
Uusi aamu, kuinka jaksat noustakaan?
Terve vaan, taaskin yllätit sä niin,
mä olin hautautunut aivan toisiin tunnelmiin.
Ja vaikka on aina uusi päivä vain päivän laina
jotain toivon sen tuovan tullessaan.

Voiko mikään olla kylmempää, kuin yksin jääminen maailmaan
kun aika viimein valheet paljastaa?
Siinä menee usko ihmiseen, yksin katselemme tyhjään huomiseen,
ja totuus - se on jälki kyyneleen.

Taina

Taina-biisi syntyi vähän Foto-Aallon päättymisen jälkeen asuessamme vielä Tyllitiellä. Elettiin varmaan jo pitkällä vuotta 1994. Minulla oli sellainen nuottivihko, jossa oli valmiiksi painetut nuottiviivat, ja olin kirjoittanut siihen jo vuosia aikaisemmin iskelmän nimeltä "Paljain jaloin huomiseen". Konkurssin jälkimainingeissa tuntui varmaan jotenkin organisoidulta ja selkeyttävältä ottaa käteen valmiiksi esipainettu nuottiviivasto, jossa kaiken lisäksi oli ennestään jo yksi sävellyksenä varsin selkeämelodinen laulu. Muistan, että nyt halusin säveltää selkeän ja kaunislinjaisen melodian hitaaseen beat-tempoon, ja että se tulisi olemaan rakkauslaulu elämäni tärkeimmälle ihmiselle.

Tätä laulua ei ole koskaan aikaisemmin esitetty missään, ei julkisesti eikä privaatisti. Rummuissa on tuttuun tapaan Leevi Lauri, sähkökitarassa Timo Niemelä ja itse soitan komppikitaraa ja bassoa. Poikkeuksena muihin levyn biiseihin tässä on pääinstrumenttina Kenneth Sjöwallin soittama tenorisaksofoni. Soitin on valmistettu 1939, ja kieltämättä sen soundi on ainakin omasta mielestäni upea. Tämäkin on kuitenkin vain biisin raakaversio, ja sovitusta täydentämään tulee jatkossa vielä piano.

Taina (säv. san. M. Aalto)

Näin, juuri näin
tahdon pitää sua sylissäin.
Kun sinut sain
tiesin kaikki muuttui kohdallain.
Tulit luokseni, kun sulle ehdotin
iltateetä kahden kesken jutellen.
Se yö me juteltiin ja vasta lähtiessäs suudeltiin.

Näin, juuri näin
tahdon pitää sua sylissäin.
Kun sinut sain
tiesin kaikki muuttui kohdallain.
Ja niin kuin silloin ensi yönä konsanaan
tässä aamuun asti taas me jutellaan
ja venytetään aikaa ettei päättyis hetki tää.

Ja joka päivä on täyttä elämää.
Joka päivä jonka kanssas elää saan,
joka päivä, kun me aamuun herätään,
niin joka päivä saanhan sua rakastaa, oo... Taina!

Ja joka päivä on täyttä elämää.
Joka päivä kun sun kanssas elää saan,
joka päivä, kun me aamuun herätään,
niin joka päivä saanhan sua rakastaa, oo... Taina!

Näin, juuri näin
tahdon pitää sua sylissäin.

Riimintekijän laulu

Riimintekijän laulu syntyi syksyllä 1994 Tyllitie 10 –asuntomme autotalli-varastossa kolmen maissa aamuyöllä. Olin pari päivää riimitellyt erästä toista laulua ja päätin etten nuku ennen kuin se olisi valmis. Lopulta se valmistuikin ja nousin tuolilta lähteäkseni nukkumaan.

Noustessani mieleen pulpahti aivan toisenlainen riimi melodioineen: “Tässä pienessä huoneessa keskellä yötä mä runoja kirjoitan...” Huokaisin, että eihän tässä nyt voi nukkumaan mennä, kun biisiä pukkaa. Istuin alas ja kirjoitin koko laulun noin varttitunnissa. Melodiakin soi päässä sitä mukaa kun tekstiä tuli, joten merkkasin saman tien myös sointumerkit sanojen päälle. Kitaraan en koskenut, enkä muutenkaan jaksanut laulaa biisiä enää silloin yöllä. Aamulla herättyäni menin takaisin varastoon ja lauloin suoraan valmiin laulun. Eikä se ole siitä sen jälkeen juuri muuttunutkaan.

Olemme soittaneet Riimintekijän laulua Sodoman kanssa Oulun Pop Historyssä joskus. Soitamme Timpan kanssa kitarariffit kaksiäänisesti ja Timo soittaa varsinaisen soolon. Tähän levylle ajattelin, että olisimme molemmat soittaneet puoliakustisilla Epiphone Casinoillamme, mutta Timppa halusi kokeilla Fender Stratogasteriaan vähän reuhakkaamman soundin vuoksi. Niinpä Timo soittaa osuutensa Stratolla ja minä Casinolla.

Riimintekijän laulu (säv. san. M. Aalto)

Tässä pienessä huoneessa keskellä yötä
mä runoja kirjoitan.
Ulkona pakkasta, sisällä lämmintä
viistoista astetta.
Mutta unesta viis, anna riimejä pliis,
niillä jaksaa taas
kohdata vaivan jos toisenkin -
mä nukun myöhemmin siis!

Kunnon työtä en saa, enkä haluakaan,
tahdon lauluja kirjoittaa.
Vaimo on huolissaan, kun en mä itsellein
unta ees aikaan saa.
Mutta unesta viis, anna riimejä pliis,
niillä jaksaa taas
kohdata vaivan jos toisenkin -
mä nukun myöhemmin siis!

Ei riimeillä tienaa, ei lauluillakaan,
vaan ei työllä oikeallakaan.
Jos tienata tahtoisin lähtisin kai
tästä suoraa päätä nukkumaan.
Mutta rahasta viis, anna riimejä pliis,
niillä jaksaa taas
kohdata vaivan jos toisenkin -
mä nukun myöhemmin siis!

Märkä kissa

Tein Märän kissan 18-vuotiaana. Taisimme ehtiä rappailla sitä vähän jo Sodoma-yhtyeenikin kanssa, mutta varsinaisesti sitä alettiin esittää julkisesti Aalto & Viita-aho duolla. Äänitimme siitä itse asiassa singlenkin Finnlevylle Takomon studioilla Timo Lindströmin ja Kai Westerlundin tuottamana, mutta lopulta sitä ei koskaan julkaistu, koska se ei päässyt Kevään Sävelen 10 parhaan joukkoon ja sitä kautta telkkariin.

Singleä varten teksti kävi muokattavana Raul Reimanilla, joka teki siitä iskelmällisemmän. Nimeksikin vaihdettiin "Kesäkissa" ja viimeinen riimi jätettiin liian dramaattisena kokonaan pois. Sovituksen teki Kai Westerlund ja hänen lisäkseen kokoonpanossa soitti Pekka Helin, Nono Söderberg ja Vesa Aaltonen.

Nykyinen teksti noudattelee jokseenkin alkuperäistä linjaa.

Märkä kissa (säv. san. M. Aalto)

On sadeyö kaupungissa,
ei siellä liiku montaa kulkijaa.
Oon yksi niistä, oon märkä kissa
ja väistän vastaantulijaa.

Kesän muistot vielä mieleeni palaa,
vaan paluu muistoihin on mahdoton.
Nyt saan nurkan takaa katsella salaa
ja mieleni on levoton.

Varovasti hiivin ikkunas luokse,
verhon takaa valoa nään.
Te kaksi toisillenne maljoja juotte
minä piiloudun hämärään.

Syksy saapuu, viimein huomaan
miksi minut tänne määrättiin:
Yksi voittaa, toinen maailmaan luodaan
vain kesäkissaksi, niinpä niin.

Varovasti hiivin ikkunas luokse,
verhon takaa valoa nään.
Te kaksi toisillenne maljoja juotte,
minä piiloudun hämärään.

Niin varovasti hiivin talosi eteen,
verhon takaa varjonne nään.
Oi Luoja, jos mä kuljen syvimpään veteen
ethän jätä mua pimeään.

Suolaparran balladi

Suolaparran balladi syntyi joskus 1982 Matti Viita-ahon kitarointi-ideasta. Teimme sen pohjalta laulun, ja soittelimmekin sitä Matin kanssa vuosikaudet duo-keikoillamme. Se on soinut usein myös Iin Röytässä Oulun Purjehdusseuran majan nuotiolla ja veneiden istumalaatikoissa.

Suolaparran balladi kuultiin myös Kotkan Meripäivillä 1998, kun osallistuimme Matin kanssa Meripäivien musakisaan kuorosarjassa. Tulimme kolmanneksi, mutta tyttäremme Saara ja Anna-Riikka panivat paremmaksi voittaen juniorisarjan. Lisäksi Saara voitti junnujen sävellyskilpailun.

Suolaparran balladi (säv. M. Aalto ja M. Viita-aho, san. M. Aalto)

Ei poika palaa kotiin, ei tule takaisin.
Meren äänet kuulu aina ja niin hän tahtoikin.
Villin linjan viehätys ja värit vieraan maan,
Vanhan suolaparran kertomus sai pojan nauramaan.

Kiviseinät ympäriltä ne murtui väkisin
Ja isän humalainen nyrkki heilui kerran viimeisen
Sai poika sinetin rikki, pakoon ulapan vapauteen
Vain tyttöystävä itki, ja hänkin vaihtui dieselkoneeseen.

Kaipuu vapauteen on voimakas
Se sinut viedä voi maailman ääriin.
Kaipuu vapauteen on voimakas,
Silti useimmiten jäät rantaan vain merta katselemaan.

Sai poika pienen kaapin, sai punkan patjoineen.
On koti siellä missä patjakin ja tämä koti johtaa vapauteen.
Hän oppi kuunarin kielen ja konstit köysien.
Hän oppi näkemään peilistä miehen, joka katsoi takas nauraen.

Kaipuu vapauteen on voimakas
Se sinut viedä voi maailman ääriin.
Kaipuu vapauteen on voimakas,
Silti useimmiten jäät rantaan vain merta katselemaan.

Ei poika palaa kotiin, ei tule takaisin.
Meren äänet kuuluu aina ja niin hän tahtoikin.
Kun kodin mereltä löytää ja siellä elää saa
Ei kaipaa vieraaseen pöytään, ei multaan hautausmaan.

Kaipuu vapauteen on voimakas
Se sinut viedä voi maailman ääriin.
Kaipuu vapauteen on voimakas,
Silti useimmiten jäät rantaan…