Aamu

Elettiin keskikesää 1986. Asuimme silloin Tainan kanssa Yliopistokatu 47:n seitsemännessä kerroksessa, kulmahuoneistossa, jonka parveke on Yliopistokadulle päin. Aamuyöllä taksista tultuani tein sellaisen poikkeuksen, että suihkuun menemisen sijaan otinkin jääkaapista kylmän oluen ja menin parvekkeelle ihailemaan kaunista keskikesän aamua. Päivä valkeni nopeasti ja siitä varmaan syntyi ajatus siitä, kuinka varkain aamu voi noustakaan: "Aamu, se tulee huomaamatta niin, ja aina liian aikaisin..." Hetki oli todellakin menossa pian ohitse, vaikka olisin vielä halunnut ihailla sitä siinä kaikessa hiljaisuudessa. Samanlainen ohikiitävä hetki voi olla myös tapaaminen sellaisen rakkaan kanssa, jota ei voi pitää lähellä enää aamun valjettua.

Noissa tunnelmissa kirjoittelin siinä parvekkeella riimejä paperille merkaten samalla sointumerkkejä tekstin päälle. B-osan teksti on hakenut uomiaan tässä vuosien varrella.

Aamu (säv. san. M. Aalto)

Aamu, se tulee huomaamatta niin
ja aina liian aikaisin,
kun vielä hetkeksi tahtoisin silmäni ummistaa.

Rakkaus, se tulee huomaamatta niin
ja aina liian aikaisin,
kun vielä hetkeksi tahtoisin silmäni ummistaa.

Kielletty rakkaus, taaskin luonasi oon!
Tähän tahtoisin jäädä ja nukahtaa sun kainaloos.

Aamu tuo aina päivän mukanaan
ja rakkautemme murentaa,
kun vielä hetkeksi tahtoisin silmäni ummistaa.

Kielletty rakkaus, kerro mitä se on!
Ja sinä kerrot ja naurat, kuin katsoisit aurinkoon.

Aamu, se tulee huomaamatta niin
ja aina liian aikaisin,
kun vielä hetkeksi tahtoisin silmäni ummistaa.