Terve vaan

Terve vaan syntyi vuodenvaihteessa 1985-86. Isä kertoi tekevänsä TV-dokumenttia erityisen kylmästä talvesta, jossa jatkuva kova pakkanen vähitellen lamauttaa ihmisen rakentamaa infrastruktuuria. Hän sanoi kuvaavansa dokumentissa miten ihmisten rakentamat koneet vähitellen hyytyvät kovassa pakkasessa, ja pyysi minua tekemään laulun siitä miten sama tapahtuu ihmissuhteissa.

Pähkäilin aihetta mielessäni ja eräänä iltapäivänä kaupungilla liikkuessani piipahdin oluelle Botnia Pubiin. Siellä ei ollut siihen aikaan päivästä juuri ketään, joten siinä ikkunapöydässä katselin Pakkahuoneenkadulla kulkevia ihmisiä ja aloin riimittelemään laulua. Sen karkea versio valmistuikin muistaakseni viimeistä säkeistöä lukuun ottamatta sinä iltapäivänä siinä Botnia Pubin pöydässä. Biisin nimi oli alunperin "Kylmä sydän", ja sitä nimeä tuli käytettyä vielä pitkään myöhemminkin, mutta levylle se päätyi nimellä "Terve vaan".

Telkkariversion biisi äänitettiin neljän miehen bändillä Oulun Yleisradion studiolla. Itselläni ei silloin ollut omaa orkesteria, joten pyysin pianoon Heikkisen Laren ja bassoon Tero Siitosen. Rummuissa oli velipoikani Simo. Lare soitteli lisäksi flyygelillä erilaisia teemoja aiheesta.

Tätäkin laulua tuli lauleltua silloin tällöin tuttujen veneilijöiden parissa. Niissä yhteyksissä se sai lisänimen "se parempi laulu", kun laulun oikea nimi ei sattunut heti kielen päälle.

Alkuperäinen biisi on sävelletty pianolla, ja varmaan siitä johtuen pianosta tuli myöskin biisin pääsäestyssoitin esimerkiksi Viisi Vierasta Miestä -yhtyeen kanssa. Suolaparta-levyn demoversiossa pääosassa olivat kuitenkin kitarat, mutta varsinaiseen levyversioon tuottaja teki oman ratkaisunsa tuoden mukaan jouset ja jättäen komppikitarat ja pianot pois. Minusta se oli loistava oivallus.

Kuvassa Timo soittaa Kylmän sydämen sooloa Gibson SG:llään Carvin-vahvistimeen.

Kylmä sydän

Terve vaan, mun mieltä palelee.
Rakkautemme viini ei nyt enää päähän mee.
Terve vaan, sain routaa sydämeen,
maljoissamme enää pelkät jäät vain kilisee.
Vaan niinhän käy aina,
on lämmin hetki vain hetken laina,
että jaksaisit päivään seuraavaan.

Terve vaan, päivät seuraa toisiaan -
vuodet vierii, eikä sitä huomaa kumpikaan.
Terve vaan, kuinka hiljaa saapukaan
yksinäisyys kylmin kourin köyhää halaamaan.
Vaan niinhän käy aina,
on lämmin hetki vain hetken laina,
jota lopuksi valhein suojellaan.

Voiko mikään olla kylmempää, kuin yksin jääminen maailmaan
kun aika viimein valheet paljastaa?
Siinä menee usko ihmiseen, yksin katselemme tyhjään huomiseen,
ja totuus - se on jälki kyyneleen.

Terve vaan, kuinka jaksat uudestaan?
Uusi aamu, kuinka jaksat noustakaan?
Terve vaan, taaskin yllätit sä niin,
mä olin hautautunut aivan toisiin tunnelmiin.
Ja vaikka on aina uusi päivä vain päivän laina
jotain toivon sen tuovan tullessaan.

Voiko mikään olla kylmempää, kuin yksin jääminen maailmaan
kun aika viimein valheet paljastaa?
Siinä menee usko ihmiseen, yksin katselemme tyhjään huomiseen,
ja totuus - se on jälki kyyneleen.

Taina

Taina-biisi syntyi vähän Foto-Aallon päättymisen jälkeen asuessamme vielä Tyllitiellä. Elettiin varmaan jo pitkällä vuotta 1994. Minulla oli sellainen nuottivihko, jossa oli valmiiksi painetut nuottiviivat, ja olin kirjoittanut siihen jo vuosia aikaisemmin iskelmän nimeltä "Paljain jaloin huomiseen". Konkurssin jälkimainingeissa tuntui varmaan jotenkin organisoidulta ja selkeyttävältä ottaa käteen valmiiksi esipainettu nuottiviivasto, jossa kaiken lisäksi oli ennestään jo yksi sävellyksenä varsin selkeämelodinen laulu. Muistan, että nyt halusin säveltää selkeän ja kaunislinjaisen melodian hitaaseen beat-tempoon, ja että se tulisi olemaan rakkauslaulu elämäni tärkeimmälle ihmiselle.

Tätä laulua ei ole koskaan aikaisemmin esitetty missään, ei julkisesti eikä privaatisti. Rummuissa on tuttuun tapaan Leevi Lauri, sähkökitarassa Timo Niemelä ja itse soitan komppikitaraa ja bassoa. Poikkeuksena muihin levyn biiseihin tässä on pääinstrumenttina Kenneth Sjöwallin soittama tenorisaksofoni. Soitin on valmistettu 1939, ja kieltämättä sen soundi on ainakin omasta mielestäni upea. Tämäkin on kuitenkin vain biisin raakaversio, ja sovitusta täydentämään tulee jatkossa vielä piano.

Taina (säv. san. M. Aalto)

Näin, juuri näin
tahdon pitää sua sylissäin.
Kun sinut sain
tiesin kaikki muuttui kohdallain.
Tulit luokseni, kun sulle ehdotin
iltateetä kahden kesken jutellen.
Se yö me juteltiin ja vasta lähtiessäs suudeltiin.

Näin, juuri näin
tahdon pitää sua sylissäin.
Kun sinut sain
tiesin kaikki muuttui kohdallain.
Ja niin kuin silloin ensi yönä konsanaan
tässä aamuun asti taas me jutellaan
ja venytetään aikaa ettei päättyis hetki tää.

Ja joka päivä on täyttä elämää.
Joka päivä jonka kanssas elää saan,
joka päivä, kun me aamuun herätään,
niin joka päivä saanhan sua rakastaa, oo... Taina!

Ja joka päivä on täyttä elämää.
Joka päivä kun sun kanssas elää saan,
joka päivä, kun me aamuun herätään,
niin joka päivä saanhan sua rakastaa, oo... Taina!

Näin, juuri näin
tahdon pitää sua sylissäin.

Riimintekijän laulu

Riimintekijän laulu syntyi syksyllä 1994 Tyllitie 10 –asuntomme autotalli-varastossa kolmen maissa aamuyöllä. Olin pari päivää riimitellyt erästä toista laulua ja päätin etten nuku ennen kuin se olisi valmis. Lopulta se valmistuikin ja nousin tuolilta lähteäkseni nukkumaan.

Noustessani mieleen pulpahti aivan toisenlainen riimi melodioineen: “Tässä pienessä huoneessa keskellä yötä mä runoja kirjoitan...” Huokaisin, että eihän tässä nyt voi nukkumaan mennä, kun biisiä pukkaa. Istuin alas ja kirjoitin koko laulun noin varttitunnissa. Melodiakin soi päässä sitä mukaa kun tekstiä tuli, joten merkkasin saman tien myös sointumerkit sanojen päälle. Kitaraan en koskenut, enkä muutenkaan jaksanut laulaa biisiä enää silloin yöllä. Aamulla herättyäni menin takaisin varastoon ja lauloin suoraan valmiin laulun. Eikä se ole siitä sen jälkeen juuri muuttunutkaan.

Olemme soittaneet Riimintekijän laulua Sodoman kanssa Oulun Pop Historyssä joskus. Soitamme Timpan kanssa kitarariffit kaksiäänisesti ja Timo soittaa varsinaisen soolon. Tähän levylle ajattelin, että olisimme molemmat soittaneet puoliakustisilla Epiphone Casinoillamme, mutta Timppa halusi kokeilla Fender Stratogasteriaan vähän reuhakkaamman soundin vuoksi. Niinpä Timo soittaa osuutensa Stratolla ja minä Casinolla.

Riimintekijän laulu (säv. san. M. Aalto)

Tässä pienessä huoneessa keskellä yötä
mä runoja kirjoitan.
Ulkona pakkasta, sisällä lämmintä
viistoista astetta.
Mutta unesta viis, anna riimejä pliis,
niillä jaksaa taas
kohdata vaivan jos toisenkin -
mä nukun myöhemmin siis!

Kunnon työtä en saa, enkä haluakaan,
tahdon lauluja kirjoittaa.
Vaimo on huolissaan, kun en mä itsellein
unta ees aikaan saa.
Mutta unesta viis, anna riimejä pliis,
niillä jaksaa taas
kohdata vaivan jos toisenkin -
mä nukun myöhemmin siis!

Ei riimeillä tienaa, ei lauluillakaan,
vaan ei työllä oikeallakaan.
Jos tienata tahtoisin lähtisin kai
tästä suoraa päätä nukkumaan.
Mutta rahasta viis, anna riimejä pliis,
niillä jaksaa taas
kohdata vaivan jos toisenkin -
mä nukun myöhemmin siis!

Märkä kissa

Tein Märän kissan 18-vuotiaana. Taisimme ehtiä rappailla sitä vähän jo Sodoma-yhtyeenikin kanssa, mutta varsinaisesti sitä alettiin esittää julkisesti Aalto & Viita-aho duolla. Äänitimme siitä itse asiassa singlenkin Finnlevylle Takomon studioilla Timo Lindströmin ja Kai Westerlundin tuottamana, mutta lopulta sitä ei koskaan julkaistu, koska se ei päässyt Kevään Sävelen 10 parhaan joukkoon ja sitä kautta telkkariin.

Singleä varten teksti kävi muokattavana Raul Reimanilla, joka teki siitä iskelmällisemmän. Nimeksikin vaihdettiin "Kesäkissa" ja viimeinen riimi jätettiin liian dramaattisena kokonaan pois. Sovituksen teki Kai Westerlund ja hänen lisäkseen kokoonpanossa soitti Pekka Helin, Nono Söderberg ja Vesa Aaltonen.

Nykyinen teksti noudattelee jokseenkin alkuperäistä linjaa.

Märkä kissa (säv. san. M. Aalto)

On sadeyö kaupungissa,
ei siellä liiku montaa kulkijaa.
Oon yksi niistä, oon märkä kissa
ja väistän vastaantulijaa.

Kesän muistot vielä mieleeni palaa,
vaan paluu muistoihin on mahdoton.
Nyt saan nurkan takaa katsella salaa
ja mieleni on levoton.

Varovasti hiivin ikkunas luokse,
verhon takaa valoa nään.
Te kaksi toisillenne maljoja juotte
minä piiloudun hämärään.

Syksy saapuu, viimein huomaan
miksi minut tänne määrättiin:
Yksi voittaa, toinen maailmaan luodaan
vain kesäkissaksi, niinpä niin.

Varovasti hiivin ikkunas luokse,
verhon takaa valoa nään.
Te kaksi toisillenne maljoja juotte,
minä piiloudun hämärään.

Niin varovasti hiivin talosi eteen,
verhon takaa varjonne nään.
Oi Luoja, jos mä kuljen syvimpään veteen
ethän jätä mua pimeään.

Suolaparran balladi

Suolaparran balladi syntyi joskus 1982 Matti Viita-ahon kitarointi-ideasta. Teimme sen pohjalta laulun, ja soittelimmekin sitä Matin kanssa vuosikaudet duo-keikoillamme. Se on soinut usein myös Iin Röytässä Oulun Purjehdusseuran majan nuotiolla ja veneiden istumalaatikoissa.

Suolaparran balladi kuultiin myös Kotkan Meripäivillä 1998, kun osallistuimme Matin kanssa Meripäivien musakisaan kuorosarjassa. Tulimme kolmanneksi, mutta tyttäremme Saara ja Anna-Riikka panivat paremmaksi voittaen juniorisarjan. Lisäksi Saara voitti junnujen sävellyskilpailun.

Suolaparran balladi (säv. M. Aalto ja M. Viita-aho, san. M. Aalto)

Ei poika palaa kotiin, ei tule takaisin.
Meren äänet kuulu aina ja niin hän tahtoikin.
Villin linjan viehätys ja värit vieraan maan,
Vanhan suolaparran kertomus sai pojan nauramaan.

Kiviseinät ympäriltä ne murtui väkisin
Ja isän humalainen nyrkki heilui kerran viimeisen
Sai poika sinetin rikki, pakoon ulapan vapauteen
Vain tyttöystävä itki, ja hänkin vaihtui dieselkoneeseen.

Kaipuu vapauteen on voimakas
Se sinut viedä voi maailman ääriin.
Kaipuu vapauteen on voimakas,
Silti useimmiten jäät rantaan vain merta katselemaan.

Sai poika pienen kaapin, sai punkan patjoineen.
On koti siellä missä patjakin ja tämä koti johtaa vapauteen.
Hän oppi kuunarin kielen ja konstit köysien.
Hän oppi näkemään peilistä miehen, joka katsoi takas nauraen.

Kaipuu vapauteen on voimakas
Se sinut viedä voi maailman ääriin.
Kaipuu vapauteen on voimakas,
Silti useimmiten jäät rantaan vain merta katselemaan.

Ei poika palaa kotiin, ei tule takaisin.
Meren äänet kuuluu aina ja niin hän tahtoikin.
Kun kodin mereltä löytää ja siellä elää saa
Ei kaipaa vieraaseen pöytään, ei multaan hautausmaan.

Kaipuu vapauteen on voimakas
Se sinut viedä voi maailman ääriin.
Kaipuu vapauteen on voimakas,
Silti useimmiten jäät rantaan…