CD

x

Levy saatavana sähköisessä muodossa myös täältä: iTunes Lala

Mä nuori oon!

En vielä ikämies mä oo
on edessäin leveä tie.
Mä vielä melko nuori oon
ja kiusauksesta toiseen käy tie.
Mä oon ohitse ampunut monta kertaa
mutta palannut oon
kun vielä on voinut - mä nuori oon!

Mä nousen vielä ylöspäin
ja vauhti eteenpäin on valtava.
Tunteeni näet silmistäin,
on valehtelu vielä vaikeaa.
Joka koloon täytyy kurkistaa
ja koettaa yltää aurinkoon,
kun vielä on voimaa - mä nuori oon!

En käskystä mä mitään tee,
et päätäni sä kääntää voi.
Jos tahdon, vaikka kuuhun meen
ja sielläkin vain rock'n roll soi.
Mä oon syntynyt laulamaan
ja suonissani villisti soi,
ja niin aina olkoon - mä nuori oon!

Luonas oon

Luonas oon (Säv. San. M. Aalto)

Luonas oon vaikket sä huomaakaan.
Luonas oon ollut näin ainiaan.
En kertonut koskaan, enkä kerro milloinkaan,
Kuinka paljon oot ja kuinka sua rakastan.

Muistan, kun me tavattiin aikanaan.
Silloinkin sain sua jo lohduttaa.
Oon lähellä aina, mikään ei voi lopettaa
tätä tunnetta, se tulee aina uudestaan.

Ja kun sä menit naimisiin, minä istuin lehterillä.
Ja kun sä sait lapsia, minä katsoin kauempaa.
Ja aina, kun me kohdataan juutun silmiis kysyviin.
Miksi kävi niin, miksi liikaa hätäiltiin...
miksi toinen valittiin?

Oon lähellä aina, mikään ei voi lopettaa
tätä tunnetta, se tulee aina uudestaan.

Ja kun sä menit naimisiin, minä istuin lehterillä.
Ja kun sä sait lapsia, minä katsoin kauempaa.
Ja aina, kun me kohdataan juutun silmiis kysyviin.
Miksi kävi niin, miksi liikaa hätäiltiin...
miksi toinen valittiin?

Luonas oon vaikket sä huomaakaan.
Luonas oon ollut näin ainiaan.
En kertonut koskaan, enkä kerro milloinkaan,
Kuinka paljon oot ja kuinka sua rakastan...
Kuinka paljon oot ja kuinka sua rakastan... mmm…
Sä kaunis oot, ja aina sua rakastan.

Kitara

Kitara (säv. san. M. Aalto)

Taas alkaa pirut kaivaa ulos koloistaan,
kädet etsii kitaraa ja jalat lattiaa.
Sä kysyt missä mennään, en pysty vastaamaan,
skitta luokseen houkuttaa kun taivas aukeaa
ja nousen lentoon – vain ajatus ja poissa oon!

On turha koettaa estää järistystä maan,
huulet koskee kitaraan ja jalat lattiaan.
Sä kuiskaat hiljaa: kulta, voitko hiljentää?
mutta täällä mennään jo, en pysty vastaamaan
kun nousen lentoon – vain ajatus ja poissa oon!

On turha koettaa estää järistystä maan,
huulet koskee kitaraan ja jalat lattiaan.
Sä kuiskaat hiljaa: kulta, voitko hiljentää,
mutta täällä mennään jo, ei pysty vastaamaan
kun nousen lentoon – vain ajatus ja poissa oon!

Taas alkaa pirut kaivaa ulos koloistaan,
kädet etsii kitaraa ja jalat lattiaa.
Sä kysyt taasko mennään, mä vastaan mennään vaan,
skitta luokseen houkuttaa ja taivas aukeaa
kun nousen lentoon – vain ajatus ja poissa oon!

Kauan sitten

Siihen aikaan tuli toimittua valokuvaajana ja saimme toimeksiannon Limingan päiväkotilasten kuvaamiseksi. Kuvaaminen tehtiin kolmessa erässä, kolmena eri päivänä. Kun ensimmäisenä päivänä lähdin ajelemaan kohti Liminkaa päätin ajella Pasko-ojan kautta, koska mitään kiirettä ei ollut ja se on mukavan rauhallinen merenrantareitti.

Heti matkan alettua mielessäni alkoi pyöriä uusi laulu ja kirjoitin sen ensimmäisen säkeistön siinä ajellessani tupakki-askin kanteen. Seuraavana päivänä lähdin Liminkaan uudelleen, ja silloin taas muistin kesken jääneen biisin. Kirjoitin siinä matkan aikana sitten toisen säkeistön.

Kolmas säkeistökin syntyi aika pian, samoin B-osa. Tuo B-osa olikin omasta mielestäni hieno niin tekstin kuin sävellyksenkin puolesta, mutta sitä ei tuntunut ymmärtävän kukaan muu kuin minä. Niinpä taivuin ja muutin sen nykyisenlaiseksi, ja tästä ratkaisusta onkin kaikki entistä versiota vastustaneet tykänneet. Olkoon sitten niin. Alkuperäinen versio säilyköön mielessäni vain itseäni varten.

Kauan sitten (säv. san. M. Aalto)

Kesällä lämpimällä sinun hameesi heiluu.
Hymyilet hauskasti ja sinun lanteesi keinuu.
Kauan sitten se oli...
Kauan sitten.

Tuoksusi vierelläni kuvittelua vain on.
Kosketan hiuksiasi - valokuva se vain on.
Kauan sitten se oli...
Kauan sitten.

Kauan sitten
on siitä kun me mentiin
rantaan hiljaa ja yöstä nautittiin.
Ja kun mä vannoin: koskaan en jättäisi sinua kyyneliin.
oo, oo...

Satoja kertoja sun luotas katosin jonnekin.
Sä teit sen vain yhden kerran, enkä sua nähnyt sen koommin oo.
Kauan sitten se oli...
Kauan sitten.

Alla Afrikan taivaan

Tekemättömiä lauluja tuntuu leijailevan ilmassa koko ajan, pitäisi vain saada napattua ne. Se on vähän kuin onkimista. Sattuman heittämä lausekin voi toimia syöttinä uudelle rakkauslaululle.

Tämä laulu syntyi varmaankin pelkästä kaipuun tunteesta, koska muistan, että jotenkin vain oli kova tarve kirjoittaa laulu, vaikka minkäänlaista ideaa ei ollut. Teimme tuohon aikaan Heikkalan Timon kanssa pitkää työpäivää ja päivät kuluivat myymälän ja studion puolella, illat kuvanvalmistuksen ja kehystyksen ääressä. Kehystyspöydän pinta oli savanninruskeaa kokolattiamattoa.

Alla Afrikan taivaan (säv. san. M. Aalto)

Räpäytän silmää, sekunti kuluu.
Käännän päätä ja hetki on mennyt.
Huomaamatta niin aika kanssasi kuluu
että lähdön hetki aina yllättää.

Kaukana jossain alla Afrikan taivaan
runoja rustaan, kirjeitäs kerään.
Sua kaipaan niin, ajan seisovan pelkään,
eron haavaa viini voitelee.

Ja silloin aina uudestaan mä vannon, että luokses jään
ja päästän tämän ikävästä uupuneen pään lepäämään.
Nyt auta vielä viini, tuskaa helpota,
unohduksen yö päälle langeta.

Kaukana jossain alla Afrikan taivaan
runoja rustaan, kirjeitäs kerään.
Sua kaipaan niin, ajan seisovan pelkään.
Eron haavaa viini voitelee.

Ja silloin aina uudestaan mä vannon, että luokses jään
ja päästän tämän ikävästä uupuneen pään lepäämään.
Nyt auta vielä viini, tuskaa helpota,
unohduksen yö päälle langeta.

Räpäytän silmää, käännän päätä,
minuutti on tunnin pituinen.
Sua kaipaan niin, ajan seisovan pelkään;
lennä, lennä kone kotiinpäin!
Sua rakastan niin, ajan seisovan pelkään;
lennä kone kotiinpäin.

Itketä mua tämä ilta

Oltiin Pitkäsen Juhan kanssa päätetty tehdä muutama laulu yhdessä niin, että hän kirjoittaa tekstin ja minä sävellän. Niin tehtiinkin sitten muutamia lauluja, ja sitten jossain vaiheessa Juha toi tämän tekstin. Pyörittelin sitä aikani, mutta en oikein saanut ideasta kiinni. Niin teksti jäi sitten työpöydälle lojumaan, eikä sen sävellys valmistunut.

Muutama kuukausi myöhemmin työhuonetta siivotessani tuo teksti pomppasi käteen jostakin paperipinon alta. Muistan ajatelleeni, että tuokin se oli vielä tekemättä. Olin aiemmin yrittänyt säveltää sitä kitaran kanssa, mutta nyt istuinkin pianon ääreen ja laulu syntyi ilman suurempia ponnistuksia. Olin vähän hämmästynyt, että se siinä se sitten oli. Valmiina, ja ihan erilaisena kuin ne aikaisemmat yritykseni. Kävi vähän samoin, kuin Riimintekijän laulun kohdalla. Lopuksi kokeiltiin laulua myös duettona Tainan kanssa ja se tuntui mukavalta.

Soinnutuksessa ei ollut alunperin yhtään E-duuria, mutta nyt on. Timo nimittäin tuumasi, että "eihän tämä minun soittamiseeni vaikuta, mutta joku voisi soittaa tuossa kertosäkeen lopussa E-mollin sijaan E-duurinkin". No niinpä voisikin.

Itketä mua tämä ilta (säv. M. Aalto, san. J. Pitkänen)

Itketä mua tämä ilta,
niin me ehkä kyyneliltä
säästytään myöhempään.
Antaa tuikun loppuun palaa,
viini palan kurkkuun valaa,
tilataan lisää vaan.

Meidän silmissä on roskaa,
eikä sitä pois saa koskaan,
kyyneliin hukuttiin.
Vaikka savuinen on baari,
kyynelissä sateenkaari välkehtii.

Rutistetaan vielä kerran
pienen ikuisuuden verran,
hetki tää lennetään.
Kuiskaa vielä minun nimi,
jääköön tähän tyhjä rivi,
sanoja ei tarvita.

Sinun kynnet repii selkää
ja sä tiedät kuinka pelkään
ettei jää jälkeekään.
Itketä mua tämä ilta
niin me ehkä kyyneliltä säästytään
myöhempään.

Aamu

Elettiin keskikesää 1986. Asuimme silloin Tainan kanssa Yliopistokatu 47:n seitsemännessä kerroksessa, kulmahuoneistossa, jonka parveke on Yliopistokadulle päin. Aamuyöllä taksista tultuani tein sellaisen poikkeuksen, että suihkuun menemisen sijaan otinkin jääkaapista kylmän oluen ja menin parvekkeelle ihailemaan kaunista keskikesän aamua. Päivä valkeni nopeasti ja siitä varmaan syntyi ajatus siitä, kuinka varkain aamu voi noustakaan: "Aamu, se tulee huomaamatta niin, ja aina liian aikaisin..." Hetki oli todellakin menossa pian ohitse, vaikka olisin vielä halunnut ihailla sitä siinä kaikessa hiljaisuudessa. Samanlainen ohikiitävä hetki voi olla myös tapaaminen sellaisen rakkaan kanssa, jota ei voi pitää lähellä enää aamun valjettua.

Noissa tunnelmissa kirjoittelin siinä parvekkeella riimejä paperille merkaten samalla sointumerkkejä tekstin päälle. B-osan teksti on hakenut uomiaan tässä vuosien varrella.

Aamu (säv. san. M. Aalto)

Aamu, se tulee huomaamatta niin
ja aina liian aikaisin,
kun vielä hetkeksi tahtoisin silmäni ummistaa.

Rakkaus, se tulee huomaamatta niin
ja aina liian aikaisin,
kun vielä hetkeksi tahtoisin silmäni ummistaa.

Kielletty rakkaus, taaskin luonasi oon!
Tähän tahtoisin jäädä ja nukahtaa sun kainaloos.

Aamu tuo aina päivän mukanaan
ja rakkautemme murentaa,
kun vielä hetkeksi tahtoisin silmäni ummistaa.

Kielletty rakkaus, kerro mitä se on!
Ja sinä kerrot ja naurat, kuin katsoisit aurinkoon.

Aamu, se tulee huomaamatta niin
ja aina liian aikaisin,
kun vielä hetkeksi tahtoisin silmäni ummistaa.